torstai, 29. huhtikuuta 2010

Vappu valmisteluja

Onkos kaikilla jo munkit paistettu ja sima kylmässä? Mulla ei oo kumpaakaan tehtynä, enkä kyllä aio tehdäkään. Muuten vappuvalmistelut on loppusuoralla. Huomenna pitää vielä laittaa kämppää kuntoon, koska saan kaksi kaveria tänne kylään aatoksi, jeejee! Asukriisiä en jaksa potea. Haalarit päälle päivällä ja illalla vetäisen kaapista jotain fiilikseen sopivaa. Ylioppilaslätsä päähän, joten hiuksiakaan ei tarvitse stressata.

Photobucket
Photobucket

Kävin kaksi kertaa kaupassa. Liikkeellä oli ollut varmaan hamstraajia (tai sitten lakko vaikuttaa yhä), sillä Prisman hyllyt ammottivat tyhjinä. Jouduin sitten tehdä toisenkin kauppareissun, että saisin kaiken tarvittavan. Silti unohdin ilmapallot, yhyy! Huomenna siis vielä kolmas reissu kauppaan..

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Riikan tavoin minäkin päätin ottaa langan ja neulan käteen ja ommella parit haalarimerkit kiinni. Vanhat oli ommeltu niin rumasti, että päätin irrottaa ne, liimata kiinni ja ommella sitten uusiksi. Nyt ne näyttää paremmilta ja pysyykin ehkä vähän paremmin kiinni!

Nyt kaikki laittaa peukut pystyyn ja toivoo, että huomenna olisi edes puoliksi yhtä kiva ilma kuin viime vappuna. Kaivoin arkistoista viime vapun asun..

Photobucket

Ignoratkaa mun jäätävän rumat hiukset ja keskittykää ennemmin tuohon asuun. Tai kenkiin! Monkin gladiaattorit taisi olla ekaa kertaa jalassa sillon! Ja tänä vuonna en ole edes balleriinoja vielä uskaltanut käyttää.. Ei ole reilua!
Huomenna ei saa sataa.

Himo

R: Taisin joskus mainitakin että mun tekee nykyään koko ajan mieli syödä jotain salaatteja. Tekisi mieli elää pelkillä salaateilla ja pestolla. Kaikki salaatit käy, pastasalaatit, tavalliset vihreät salaatit, mozzarellasalaatti jne. Olen viime aikoina ollut laiska ja ostanut ihan liian usein kaupan valmistiskiltä salaatteja, mutta nyt päätin että ihan hyvin voin tehdä niitä itsekin. Tulee paljon halvemmaksikin! Eilen ja tänään söin caesar salaattia, tai noh, ainakin mun omaa versiota siitä. Oli kyllä hyvää!

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Caesar salaatti on joku maailman helpoin tehdä, varsinkin kun ostaa valmiin kastikkeen ja krutongit kaupasta. En mä sentään niitä itse tee, vaikka itsetehty kastike ainakin voisi olla parempaa.. Ostin valkosipulimaustettuja krutonkeja, ne on ihan törkeen hyviä! Voisin oikeasti syödä niitä vaikka koko pussillisen ihan sellaisenaan. Caesar salaatin kruunaa parmesanlastut, niitä pitää olla ihan reippaasti! En siis tiiä voiko tätä salaattia terveelliseksi sanoa, mutta ihan älyttömän hyvää se ainakin on.

Nyt alkaa operaatio haalarimerkit. Olen viimeksi ommellut yläasteella, neulan ja lankaakin ostin ihan vaan haalarimerkkejä varten. Saa nähdä saanko huomiseen mennessä ommeltua ne, tuskin.

Kertokaa jotain hyviä salaatti ohjeita!

keskiviikko, 28. huhtikuuta 2010

Lahjontaa

R: Blogimiitin goodie bageista paljastui taas vaikka mitä ihanuuksia! Monessa blogissa onkin näkynyt jo bagien esittelyä, mutta lätkäsen tänne nyt omani sisällön kun sitä kyseltiin ja kaikilla oli kuitenkin vähän erilainen sisältö.

Photobucket

Hiusjuttuja tuli taas kivasti, hyvä kun vanhojakin on vielä monta pulloa kaapissa odottamassa.. No, ei ainakaan lopu kesken. Aussiet oli positiivinen yllätys, omat on ihan pian loppumassa ja en taida olla lähiaikoina lähdössä Lontooseen ostamaan uusia...

Photobucket

Muutama Joicon näyte ja Lumenen silmänympärysseerumi. Hyvä muuten, mutta just ostin Avonilta silmänympärysvoiteen!

Photobucket

Piecesin aurinkolasit ja hiuspanta jotka näkyikin jo tyylikkäässä asussa. Toi panta ei ehkä ole ihan mun juttu, mutta ehkä voisin opetella käyttämään sitä. Tai sitten lahjoitan sen jollekin. Noi arskat on kivat, en omistakaan yhtään harmaita! Guessin avaimenperä on sellanen mitä en ikinä itse ostaisi, mutta ehkä kiinnitän avaimet nyt tohon, bling bling.

Photobucket

Snö of sweden:in musta koru on ihana! Tätä tulee varmaan käytettyä, mullahan on melkein aina joku koru ranteessa!

Photobucket

Nämä korut ei ehkä ihan sovi mun tyyliin. Anna Gav:n kaulakoru on hyvin epäriikkamainen, taidan lahjoittaa sen jollekin. Friis & Companyn rannekoru on tosi jännä. Se näyttää kivalta tolleen nätisti pöydällä, mutta kädessä se näyttää oudolta. Saattaisi sopia paremmin jollekin muulle.

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Kaikki miitissä olleet taisivat ihastua omaan Friis & Comapanyn laukkuunsa, niin minäkin! Tosi kiva, en ehkä ikinä ostaisi tuollaista, mutta nyt ihastuin siihen heti. Kokonsa puolesta menee hyvin vaikka baarissa, kaikki tarpeellinen mahtuu mukaan (ei tosin kamera!).

Photobucket

Lisäksi saatiin Vilan kivat paljettipaidat. Paitakin näkyi jo vähän paremmin tässä upeassa asussa. Tolle löytyisi varmaan käyttöä enemmän, jos se olisi vähän pidempi ja menisi legginsien kanssa.

Photobucket

Lisäksi saatiin uutuus levyjä. Itse kuuntelen harvemmin levyjä, mutta Olavi Uusivirran levy on ollut melkeen jatkuvasti soitossa miitistä asti! Tätä postausta kirjoittaessakin. Uutta musiikkia tulee kuunneltua ihan liian vähän muualta kun radiosta, tässä levyllähän on vaikka mitä hyviä biisejä. Kaksi muuta levyä odottaa vuoroaan, kuuntelen niitä ehkä sitten kun kyllästyn Olaviin.

Photobucket

Tytöt piti hauskan "kaikki arvat voittaa" -arvonnan, josta voitin tällaiset Biothermin tuotteet. Ihan mahtava voitto, sillä hyvänä pakkaajana olin unohtanut deodorantin kotiin. Rasvaa en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta tuoksu ainakin on ihana.

Esikatselu

J:Heippa! Oon tässä pian lähdössä töihin, mutta ajattelin tulla postaamaan päivän asun ensin. Alkuviikko oli oikeastaan pelkkää liikuntaa koulussa, joten sain vasta tänää pukea ensimmäistä kertaa H&M:n uudeen neuleen päälleni. Löysä yläosa oli erittäin sopiva tällaiseen päivään, jolloin on ensin kolme tuntia käsitöitä ja sen jälkeen nokkahuilukoe.. (Nyt tungen sen huilun jonnekin kaapin perälle, en halua nähdä sitä enää koskaan).

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Asu oli jälleen kerran aika H&M painoitteinen, sillä paidan lisäksi takki, huivi ja laukku on sieltä myös. Kengät on Pieces, leggingsit ellos, korut lindex+new yorker.

Vielä pitäisi jaksaa pari iltaa töissä ja huominen koululla. Sitten minäkin pääsen vihdoin ja viimein vapun viettoon. Kaveriden facebook päivityksistä päätellen osa aloitaa vapun juhlinnan jo tänään, tai siis viimeistään tänään. Mä oon ihan tyytyväinen jos yhden illan jaksan juhlia, turha sitä överiksi vetää vaikka vappu onkin!
Vai mitäs mieltä muut on? Olenko ainoa tylsä?:D

tiistai, 27. huhtikuuta 2010

Malleilua

R: Olipas tänään erikoinen päivä! Mikko pyysi mua ja Jennaa hiusmalleiksi kampauskurssille, ja mä tietenkin suostuin kun ei mitään sen erikoisempaa tekemistä ollut! Jenna ei päässyt koulujuttujen takia, harmi. Vähän jännitti mennä sinne, mutta päivä oli kyllä tosi kiva ja tunnelma koko ajan rento. Ja onneksi Roosa oli myös siellä.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Sain ensin kivat kiharat, ja näytöksessä kiharista tehtiin tollanen kiva lettikampaus! Tykkään tosta ihan älyttömästi, sopii mun mielestä hyvin mun tyyliin. Voi kun saisin aina ennen juhlia jonkun laittamaan mun hiukset noin kivasti! Meikkikin on tosi onnistunut, ei niin mun tyyliä, mutta ihana silti. Ihan ekana ei tulisi normaalisti mieleen laittaa keltaista luomiväriä, mutta se näyttää yllättävän kivalta. Ja kuten varmaan huomaa, hiusväriäkin paranneltiin kivasti. Yleensä mulla aina alkaa väri punertamaan, tämä vei kivasti sitä punaisutta ja on tosi luonnollinen, tykkään.

Muut tytöt sai hiuksiin sopivat vaatteet, mutta mä sain olla omissani. Ne ilmeisesti sopi siis kampaukseen ihan hyvin.. Asun sain inspiksen, keneltäs muultakaan kun Emmiltä. Kengiksi sain tollaset kivat kiilakorot, vähän pelotti aluksi kun näin ne kengät, kaikissa kamala korko ja mähän en oo sellasilla tottunut kävelee! Onneksi noi kiilakorot oli helpot! Hyvin meni siis niidenkin osalta.. Oli kyllä niin kiva päivä että menisin uusiksi vaikka heti. Sain muuten kivasti kommenttia kun menin näytösmeikissä ja hiuksissa suoraan käymään yksissä bileissä, kerrankin olin ainakin laittaunut!

Mitäs tykkäätte mun kampauksesta?

Parit asut

J: Alkaako jo miittipostaukset tulla korvista ulos? Mulla ainakin alkaisi, jos en itse olisi siellä ollut. Sovitaan siis, että seuraavat asut on vaan asuja, ei miittiasuja.

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Mulla oli päällä Ginan hame ja kiireessä Forumin H&M:n ostettu raidallinen tuubitoppi. Kengät on Dinskosta, kukka Seppälästä, sukkikset, takki ja koru myös H&M:stä. Laukku edelleen Riikalta lainassa, oikeasti New Lookista.

PhotobucketPhotobucket
Photobucket
Photobucket

Riikalla oli mun Gina Tricotin mekko (meinasi tulla paniikki hotlalla, kun Riikka huomasi mekkonsa jääneen kotiin!), saman puljun legginssit, skopunktenin kengät, Italiasta ostettu laukku, hm:n takki, huivi ja koru, new lookin paljettihuivi, lindexin korvikset ja rannekorut on kuulemma vähän joka puolelta..

Miltä näyttää asut??

maanantai, 26. huhtikuuta 2010

Keitä me oikeen ollaan?

Asutteko kummatkin siis Raumalla? Ja ootteko kotosin Salosta?
J&R: Jenna asuu Raumalla ja Riikka Turussa. Ollaan Salosta kotoisin. Jenna asui vuoden Turussa, mutta muutti siis viime syksynä Raumalle.

Kuinka pitkiä ootte?
J&R: n.168cm

missä ootte opiskellu ?
J: Lukion kävin Halikossa (osa Saloa nykyään). Lukion jälkeen pidin kaksi välivuotta ja nyt ekaa vuotta OKL:ssä
R: Sama muuten, mutta opiskelen nyt Turun Yliopistossa sosiaalipolitiikkaa

Minkä luonteisia ootte ?
J: Olin ennen tosi ujo. Nykyään olen aika puhelias, riippuu toki seurastakin.. Oon myös aika suorapuheinen ja sanon melkein aina ääneen mitä ajattelen;)
R: Nooh, yleensä oon ihan mukava ja sosiaalinen, tosin uusien tyyppien kanssa joskus vähän hiljaisempi. Provosoidun aika helpolla ja sanon yleensä suoraan mitä ajattelen.

Suosikiblogi ?
J: Aika paha. Mulla on paljon suosikkeja! Tykkään esimerkiksi Miljan tyylistä, Auroran tavasta pukeutua uusimpiin trendeihin ja Roosan tavasta käyttää värejä.
R:Ääh, en osaa sanoa. Luen tosi monia blogeja, mutta mikään ei ole niin hyvä että voisin nimetä suosikiksi. Monet bloggaajat vaikuttaa tosi hyviltä tyypeiltä ja monilla on kiva tyyli, mutta ei kuitenkaan ole ketään yli muiden.

suosikki teevee sarja ?
J: Lost ja täykkärit
R: Lost ja Flashforward

Lempilehti ?
J: En kauheasti ostele lehtiä, jos joskus teen poikkeuksen niin ostan Ellen tai Olivian. Ulkomailta tulee myös hamstrattua aina muoti- ja juorulehtiä.
R:Trendi, se mulle on tullut jo vaikka miten pitkään. Lisäksi tykkään esim. britti glamourista.

Lempijäde ?
J: Pirkan ampparimehujää. (ja tähän väliin pakko mainita, etten ole koskaan syönyt Ben&Jerrysiä)
R: Ampparimehujää!

Photobucket

Suosikki look tällä hetkellä ?
J: Tällä hetkellä iskee tosi paljon farkku kaikessa muodossa sekä seilorilook, josta nyt voisi mainita ne raidat.
R: Hmmm.. tykkään "pappahousuista" yhdistettynä olkapäitä korostavaan paitaan. Myös collarit on jees, etsinnän alla on collegeshortsit, havaintoja?

Lempimerkki/vaatekauppa ?
J: Merkkiä en osaa sanoa, en osaa arvostaa kalliita merkkivaatteita tai laukkuja. Ehkä joskus vielä tajuan niidenkin idean ;) Vaatekaupoista tykkään Bershkasta, New Lookista ja Topshopista. Viimeisestä en kuitenkaan koskaan raski ostaa mitään:D
R: Merkkiä en minäkään osaa sanoa, jos multa kysytään niin Vuittonit, Guessit ja sellaset on yleensä tosi rumia. Mutta siis vaatekaupoista mun suosikkeja on Bershka, Stradivarius ja Bikbok

Tekisittekö joskus meikkipostauksen?
J: En;) En kauheasti tykkää meikata, varmaan koska en osaa.
R: En! Tai joo, voin tehä sellasen missä esittelen mun käyttämät meikit jne, mutta ketään ei ihan oikeasti voi kiinnostaa miten ne vähäiset meikit sudin naamaani.

missä teette mieluiten vaateostokset?
J: Tykkään shoppailla ulkomailla ihan peruskaupoissa.. Bershka, Pull&Bear, Zara, H&M..
R: Mieluiten shoppailen ulkomailla tai netistä, suosikit tuolla tulikin jo..

mota kertaa olette käyneet lontoossa? ja onko letoliput kalliita sinne?
J&R: Ollaan oltu Lontoossa vain kahdesti, mutta vietettiin kuukausi siellä vähän pohjoisemmassa Englannissa, Kendalissa. Lennot voi saada tosi halvalla, jos vaa osaa varata oikeaan aikaan ja pystyy joustamaan matkapäivissä. Tällä hetkellä Blue1 taitaa saada lennot n.150€/menopaluu. Easy Jetillä ja Ryanairilla pääsee myös tosi halvalla jos vaan varaa lennot ajoissa ja suostuu lentämään pikkukentille.

monesti olette käyneet ulkomailla ja missä olette käyneet?
J: Olin ekaa kertaa ulkomailla (siis muualla kun naapurimaissa) 16 vuotiaana. Sen jälkeen on tullut käytyä Englannissa kolmesti, Skotlannissa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, pari kertaa Kreikassa ja Bulgariassa, Italiassa, Ranskassa ja Kyproksella.
R: Minäkin olin lentokoneessa vasta 16-vuotiaana ekaa kertaa! Mutta siis olen käynyt Ruotsissa ja Virossa tosi monta kertaa, Venäjällä, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Bulgariassa pari kertaa, Kreikassa kolme kertaa, Turkissa, Kyproksella, Italiassa kaksi kertaa, San Marinossa, Espanjassa, Ranskassa, Englannissa kolme kertaa ja Skotlannissa.

Photobucket

Mitä tällä hetkellä teette? (Opiskelua/töitä?)
J: Opiskelen ensimmäistä vuotta luokanopettajaksi Turun yliopistossa, mutta Rauman opettajankoulutuslaitoksella. Lisäksi teen töitä Tukitekilla.
R: Opiskelen sosiaalipolitiikkaa Turun yliopisossa ja teen töitä tuotesuojaajana.

Oletteko toisillenne enemmän kavereita kuin siskoja?
J: Kai ollaan. Tai siis, ollaan siskoksia, mutta myös ystäviä. En osaa selittää, tää on varmaan joku kaksosten spesiaalijuttu:D
R: Jep, tähän on paha vastata. Ehkä enemmän kuitenkin kavereita?

Onko teillä muita sisaruksia?
J&R: Meillä on 19v pikkuveli

Kenen tyyliä ihailette?
J: Riikan!;)
R: hahhaa, thanks Jenna. Mä en kuitenkaan sano sua. En sano ketään, en varsinaisesti ihaile kenenkään tyyliä, otan vaan vähän vaikutteita sieltä täältä.

Miksi aloititte blogin pitämisen?
J: Oltiin molemmat luettu jo jonkin aikaa tyyliblogeja ja haluttiin perustaa vähän "erilainen" blogi. Sillon en ollut muistaakseni törmännyt vielä moneen, jossa kirjoittajia on enemmän kuin yksi. Lisäksi haluttiin kirjoitella vähän myös kaksosten näkökulmasta asioita, mutta se onkin ollut hankalampaa mitä luulin.
R: Jep, aika samoissa. Ja onhan täältä aika helppo lukea mitä Jenna on aina millonkin tehnyt.

Missä olette matkustaneet ja minne haluaisitte matkustaa? :)
J: Tuolla ylhäällä lukikin jo ne, joissa ollaan käyty. Lisäksi haluaisin joskus vielä, mahdollisimman pian, päästä Nykiin. Australia olisi myös siisti! Vähän realistisempi toive on päästä Saksaan ja Espanjaan. Molemmat ihan vierailunarvoisia euroopan maita, joissa en ole vielä käynyt.
R: Haluaisin matkustaa ehdottomasti Australiaan, siitä oon haaveillut jo ihan lapsesta asti. Malesiakin ois tosi jees! Niin ja se New York, se on sellanen kestosuosikki.. Lisäksi Lontooseen haluan taas. Tämä lista vois ihan oikeasti jatkua aika pitkään..

Photobucket

Horoskooppi, pitääkö paikkaansa?
J:En ihan ymmärrä kysymystä.. Mutta ollaan siis Kaloja. En usko horoskooppeihin, joten ei niistä enempää.
R: En mä tajua mitään mistään horoskoopeista!

Ootteko ihan pelottavan samanlaisia jossain jutussa? Onko teillä sellanen "yhteys", että saatatte ajatella samaa asiaa yhtäaikaa jne?
R&J: Joo on meillä usein silleen käynyt että jos ollaan yhdessä, niin toinen saattaa alkaa puhua jostain ja toinen heti "hei mä mietin just samaa". Ja sama jos vaikka oon miettinyt että olisi jotain asiaa, niin sitten toinen saattaakin laittaa viestin tms. Mutta niinhän saattaa käydä kaikille!

Oletteko koskaan pukeutuneet samanlaisiin vaatteisiin?
J&R: Sillon kun äiti puki meidät! Mulla oli usein punaista ja Jennalla sinistä/lilaa, hahhaaa.. Taisi meillä joskus olla ihan täysin samanlaisetkin. Mutta ehkä ala-asteen aikoihin alkoi olee enemmän ihan erilaisia. Tai olihan ne samantapaisia, mutta ehkä vähän erilaisia.

Onko teitä sekotettu/sekotetaanko teitä toisiinne?
J&R: No joo, joskus. Ennemmin ehkä silleen että kaikki kysyy että kumpi sä nyt oot. Kyllä välillä joutuu korjaamaan että "mä olen Riikka".

Onko teillä muita sisaruksia. Ja jos on, onko teidän suhteenne heihin erilainen kuin toisiinne?
J&R: Joo meillä on 19-vuotias pikkuveli. Tietty on erilainen suhden Oskuun, osittain ehkä siksi että se on POIKA ja sillä on tietty eri kaverit, kun meillähän on Jennan kanssa paljon yhteisiä kavereita. Mutta on meillä siis tosi hyvät välit Oskuunkin, baarissa aina välillä törmätään :D

Kuvailkaa toistenne tyylejä kolmella sanalla.
J: Samantyylinen kun mun
R: Haahaaa, hyvä Jenna. Sanon että Jennan tyyli on ihan kiva yleensä :D

Photobucket

Ootteko koskaan koittaneet huijata ihmisiä kaksosuutenne avulla (esim. opettajia, kavereita)? ;)
J: Ei, koska ollan omasta mielestämme niin erinnäköisiä, ettei se toimisi.
R: Jep, samaa mieltä! Ei sitä itse silleen ajattele että ollaan samannäköisiä.

Missä näätte ittenne 5, 10 ja 50 vuoden kuluttua?
J: 5v: olen juuri valmistunut luokanopettajaksi ja viettänyt yhden vuoden opena. 10v: opiskelin hieman lisää ja toimin liikunnan/terveystiedon opena. Olen naimisissa ja meillä on yksi lapsi. 50v:Olen hyväkuntoinen eläkeläinen ja asun talvet Australiassa. Kesäksi tulen aina suomeen hoitamaan lapsenlapsia.
R: 5v: Olen valmistunut valtiotieteiden maisteriksi ja olen jossain virastossa tms töissä. 10v: olen naimisissa, meillä on pari lasta, kiva talo, matkustellaan säännöllisesti ja olen juuri palaamassa hoitovapaalta vakituiseen työpaikkaani. 50v: Olen hyväkuntoinen seitsemänkymppinen, vierailen useasti Australiassa Jennan luona, vietän paljon aikaa lasten ja lastenlasteni kanssa ja matkustelen paljon.

Ootteko tehny aina kaikki asiat ns. yhdessä? Et ootte ollu samssa koulussa, samat kaverit ja silleen..
J: Enimmäkseen joo. Oltiin siis samassa (pienessä) koulussa, jossa ei ollut paljon vaihtoehtoja mennä eri luokille yms. Lisäksi pelattiin korista aina samassa joukkueessa, jota kautta saatiin samoja kavereita.
R: Joo tossahan se tuli jo, ei tosiaan ollut ees kamalasti mahiksia mennä erille luokalle. Ja en ehkä ois ees halunnut, miksi olisi pitänyt? Mun mielestä tylsää yrittää erottaa sillä tavalla kaksosia! Okei, ehkä ois sit ymmärrettävää jos kaksosilla ei ois ketään muita kavereita kun toisensa!

Ootteko luonteeltanne samanlaisia? Eli siis kumpi teist on hiljaisempi ja jne
J: Olin ehkä nuorenpana hiljaisempi. Tai en tiedä:D Ollaan kuitenkin suht samanlaisia. Riikka ehkä ilmaisee mielipiteensä ainakin äänekkäämmin ja selkeämmin kuin taas minä!
R: Joo ollaan me aika samanlaisia kai.. Siis ehkä just oon äänekkäämpi ja suorempi jossain asioissa..

Onko monesti jotkut sekottanu teijät keskenänne vai tunnistaako teijät helposti?
J: On sekottanut! Yleensä vasta kun ihmiset tutustuvat meihin paremmin, niin alkavat myös tunnistamaan..
R: Kaikki sanoo että ollaan ihan eri näköisiä sitten kun meidät oppii tuntemaan..

Olitteko hyviä lukiossa tai yleensäkkin koulussa?
J: Olin ehkä keskitasoa hieman parempi. Keskiarvo on yleensä ollut jotain 8,5. Se, onko tämä hyvä vai huono, riippuu paljon siitä keneltä kysytään.
R: Joo sama, keskiarvo ollut aina siinä vähän ysin alle.

Photobucket

Mitä hyvää ja huonoa on nykyisissä paikkakunnissa missä asutte?
J:Rauma on liian pieni, siellä ei ole kivoja kauppoja ja se sijaitsee liian kaukana Turkua. Hyvää taas on se, että hmmm? Sieltä pääsee pois? ;) Ja onhan se ihan nätti!
R: Tykkään kovin Turusta, täällä tapahtuu kivasti kaikkea, tarpeeksi iso kaupunki ja ihan nättikin. En keksi oikeen mitään huonoa. Ehkä se ettei Jenna asu täällä?

Kuinka monta kertaa ootte seurustellu ja minkä ikäsenä ensimmäisen kerran?
J: Aloin seurustelemaan ekaa kertaa 17v. Nyt seurustelen tokaa kertaa "vakavammin", lisäksi siinä välissä oli yksi ei-niin-vakava juttu.
R: Ekaa kertaa seurustelin vakavasti 16v:nä, se loppui (thank god) kun olin 18. Sama kun Jennalla, että nyt seurustelen toista kertaa tälleen vakavasti. Tai no, en tiiä voiko tätä seurusteluksi sanoa kun asutaankin yhdessä ja kaikkea!

Minkä ikäsenä alotitte koripallon ja miksi juuri koripallo?
J&R:Oltiin kolmannella, eli 9v. Kaveri pyysi mukaan ja se oli menoa! Luokaltamme taisi parhaimmillaan pelata seitsemän tyttöä korista, mutta kaikki muut lopetti ennen kun siirryttiin pelaamaan vähän "tasokkaampiin" sarjoihin.


Kertokaa toisistanne kolme hyvää ja huonoa puolta!
J: Hyviä Riikassa: Tykkää samoista jutuista, ei suutu (mulle) helposti ja ei ole pitkävihainen. Huonoja: Löytää kaikki kivat vaatteet kaupoissa aina ennen mua, enkä halua ostaa samoja, asuu liian kaukana ja näyttää liikaa multa!
R: Hyvää Jennassa: Ymmärtää aina kaikki mun tyhmätkin jutut, ei tarvii selittää kauan vaan tajuaa heti mistä on kyse, ymmärtää mun huonoa huumoria ja siltä voi lainata vaatteita esim. jos on helsingissä miitissä ja on unohtanut omat kotiin.. Huonoa: asuu Raumalla niin ei päästä tarpeeksi usein solkkuun ja shoppailee yhdessä. En keksi muuta huonoa....

Ärsyttääkö teitä, kun sisko on niin samannäköinen kuin itse?
R: Eipä oikeestaan, en mä silleen itse sitä ajattele että näytetään samalta!
J: Ei enää. Joskus nuorena kyllä..

Photobucket

missä asioissa ootte aivan erilaisia? entä missä asioissa ihan samanlaisia?
R&J: No en tiiä ollaanko missään aivan erilaisia. Mutta okei, opiskellaan aika eri aloja.. Mutta siis ennemmin ollaan samanlaisia, tykätään esim. samanlaisista ruoista ja samasta musiikista usein, arvostetaan samoja asioita elämässä ja käyttäydytään monissa tilanteissa samalla tavalla.

puettiiks teiät aina pienenä samalla tavalla?
R&J: Joo, ainakin aika samantapaisesti. Jennalla oli sinistä/lilaa ja Riikalla punaista!

paras ravintola?
R: Tykkään monista ravintoloista, useimmiten käydään Martinassa tai Amarillossa. Uusin suosikki on Benellis Turussa.
J: Käyn ehkä kerran vuodessa ravintolassa, joten suosikkia ei löydy.

Mikä on lempipaikkanne maailmassa?
J: Oma sänky
R: Tekisi mieli sanoa että joku ihana biitsi jossain päin maailmaa, mutta ehkä se kuitenkin on oma koti!

paras baari?
R: Yleensä baarilla ei ole niin väliä, vaan se porukka tekee sen tunnelman! Mutta jos joku pitäisi sanoa niin Turun Vegas on kiva.
J: Sama kun Riikalla, ei sillä paikalla niin väliä

lempidrinkki?
R&J: Mansikkamargarita!

kesänsuunnitelmia?
R: töitä, aurinkoa, mökkeilyä, beachkoris, summer up, ehkä joku ulkomaanmatka?
J: Hanojen tekoa ja muuten samoja suunnitelmia kun Riikallakin.

lempparivuodenaika?
R: Kesä! Ehdottomasti!
J: Kesä

Photobucket

Lempi eläimenne?
R: Jakke
J: Olin ennen "eläinrakkaampi" jos niin voi sanoa.. Nykyään tykkään vaan enimmäkseen koirista

Lempi leffanne?
R: En osaa sanoa, oon katsonut niin paljon hyviä. Mutta viime aikoina katsotuista 2012 oli kyllä tosi hyvä
J: Paha sanoa.. Ei ole mitään yhtä suosikkia.

Lempi kaupunkinne Suomessa?
R: No turku tietty!
J: Turku!

lempi kaupunkinne ulkomailla?
R&J: Kyllä se Lontoo on

Onko jotain vaate/asuste merkkejä, joiden tuotteista ette tykkää?
R: No siis en oikeen välitä mistään kalliimmista.. Esim. Vuittonit on mun mielestä rumia.
J: Eipä oikeestaan. Kaikki menee jos ilmaiseksi saisin.

Tykkäättekö laittaa ruokaa?
R: Joo tykkään! Ja laittaisin useammin jos olisi aikaa.. Tälleen kun on tenttiä tentin perään niin ei ihan ekana mielessä oo että mitä ruokaa laittaisi..
J: En omassa keittiössäni..

Ootteko omasta mielestänne hyviä laittamaan ruokaa?
R: Joo ihan hyvä varmaan! En kamalasti tykkää tehdä ohjeiden mukaan, vaan sovellan joskus vähän liikaakin.. Mun tän hetken suosikki ruoka-aines on pesto, voisin laittaa sitä joka paikkaan.
J: No siis hallitsen perusjutut, mutta en jaksa koskaan koittaa mitään uutta. Itselle on tylsä kokkailla!

Photobucket

Onko teillä tyyli-ikonia, jos niin kuka?
R:J: Ei ole.

Lempi meikkimerkkinne?
R: Avon? No ei, ei mulla mitään ehdotonta suosikkia ole. Lumenen ripsarit on kyllä hyviä!
J: Avonista tykkään myös.

Lempi meikkinne?
R: Aurinkopuuteri! Tai MSCHIC:n varjostusväri
J:En tiedä. Ehkä ihan vaan tavallinen puuteri.

Ihonhoitovinkkejä?
R: Pese meikit pois AINA iltaisin, ei likaisella naamalla (hyihyi) nukkumaan. Vaikka oisin kuinka väsynyt (kännissä) esim. baari-illan jälkeen niin silti aina pesen meikit pois! Peruspuhdistuksen lisäksi kuorin ihon vähintään kerran viikossa ja kasvonaamiotakin yritän käyttää tarpeeksi usein
J: Nuku tarpeeksi! Omasta naamastani huomaa ainakin tosi hyvin jos on unet jäänyt vähäiseksi

missä kuvittelette olevanne kymmenen vuoden kuluttua? millaista työtä tekemässä ja ketä perheeseesi silloin kuuluu?
R&J: No tähän nyt oikeastaan vastattiinkin jo..

voisitteko tehdä sellasen perustieto -postauksen? Eli kertoisitte itsestänne kaikkia perustietoja;-asunpaikka-opiskelut-luonteenpiirteet-lempi leffat-yms..
R&J: Ne on kaikki tainneet tulla jo

Photobucket

Onko kumpikaan kokeillut tuota ripsaria ja jos on, mitä tykkäsitte?:)
R: Mä olen ja en tykkää kamalasti! Ei oo yhtään hyvä mun ripsille. Lisäksi tykkään vedenkestävistä enemmän.
J: En ole vielä testannut, vaikka multa tuo sama löytyykin!

mikä blogin kirjoittamisessa teijän mielestä on parasta? ja miksi päädyitte yhdessä kirjoittamaan samaa blogia, eikä molemmat omaansa?
R&J: Hmm, se että saa esitellä itseään? Oikeasti se että saa höpistä ihan turhista ja pinnallisista asioista silleen että joku ihan oikeasti tajuaa. Ja kirjoitetaan yhdessä ehkä siksi että jaetaan kaikki muutkin asiat? :D Ja oli pakko aloittaa blogi yhdessä kun keksin niin osuvan nimen!

Jennalle:Mikä sai sut hakemaan Raumalle opettajaksi? Mitä olet tykännyt opiskelusta?
J: Olin kuullut, että sinne on helppo päästä! Lisäksi vähän kämmäsin sen haun.. Luulin laittaneeni Turun ykköseksi, mutta laitoinkin Rauman.. Oon kyllä suurimmaksi osaksi aikaa tykännyt. Välillä osa aineista *ituttaa!

mitä Riikka opiskelee, niin olisi kiva kuulla sekin!
R: sosiaalipolitiikkaa pääaineena ja tällä hetkellä sosiologiaa sivuaineena

kuvailkaa tyyliänne omasta näkökulmastanne: mistä tykkäätte esim. eniten omassa tyylissänne? :)-lempparivaatteenne?
R: Oon huono vastaamaan tällasiin kun en oikeen tiiä mikä on mun tyyli. Tykkään hienoista vaatteista, ok? :D En mä osaa mitenkään määritellä millainen myn tyyli on, saatika kertoa mistä tykkään siinä eniten. Tykkään ehkä siitä ettei ole mitään tiettyä tyyliä minkä mukaan mun pitäisi pukeutua. Joskus on kiva pukeutua esim. urheilullisiin ja rentoihin asuihin ja joskus sellasiin tyttömäisiin tyylikkäisiin. Mun lempivaate tällä hetkellä on ne stradivariuksen collarit.
J:

Photobucket

Kumpi tuli teistä ensin, muna vai kana? xD
R: Ai siis kumpi meistä tuli ensin vai kumpi tuli ensin muna vai kana? :D No siis Jenna tuli 8 minuuttia ennen mua. Ja muna ehdottomasti ennen kanaa. Sama kun kysyisi että kumpi tuli ennen, vauva vai aikuinen!
J: Kana, mistä se muna muuten olisi tullut? :o

ootteko sinkkuja vai seurusteletteko?onko takana pitkiä suhteita?asutteko yhdessä?
R: Tä suhde juttu tulikin jo, mutta siis ai asutaanko ME yhdessä? Siis mä ja Jenna? :D No ei! Mä asun Jannen kanssa..
J: Asun mun sadan villakoiran kanssa yhdessä

ootteko toistenne parhaat kaverit?
R: Hah, joo, Jenna on mun BFF.
J: Sama! ^^

mainitkaa molemmat yksi paras asia jokaisessa vuodenajassa
R: syksy: kun lehdet tippuu ja on ihanan väristä, talvi: joulu, kevät: EASTER! kesä: lämpö!
J: Syksy: Saa ostaa talvivaatteita, talvi: joululoma, kevät: kesä lähenee, kesä: lomaa opiskeluista