Ja Barcelonan matkakertomus jatkuu.. Eka osa löytyy
täältä.Day 3
Kolmas päivä oli shoppailupäivä! Ostettiin aamulla metrokortit kahdeksi päiväksi. Niillä saa siis käyttää julkisia kahden päivän ajan niin paljon kun jaksaa. Hintaa tällaisella kortilla oli n. 11 euroa, en muista tarkkaan.. Ajeltiin ensin metrolla Diagonal Mar ostoskeskukseen, joka sijaitsi ihan eri puolella kaupunkia kun meidän hotelli. Ostoskeskus oli pieni pettymys, koska melkeen kaikki samat kaupat löytyi keskustasta puolet suurempana. Ainut kauppa jota keskustasta ei löytynyt, oli Primark, mutta se vasta pettymys olikin, vaatetarjonta oli paljon huonompi kun mihin Briteissä on tottunut.. Lopulta viihdyttiin ostoskeskuksessa alle pari tuntia ja jatkettiin shoppailuja keskustassa, josta kivoja kauppoja löytyi joka nurkalta. Rankan shoppailun jälkeen suunnattiin hotellille lepäämään ja keräämään voimia iltaa varten!



Illalla suuntana oli (ruoan jälkeen tietenkin) Camp Nou, FC Barcelonan kotistadion. Janne oli ihan innoissaan paikasta (ja mäkin vähän), mutta molempien innostus vähän laski kun päästiin perille, sillä stadionille (ja museoon) oli 19 euron pääsymaksu! Hämmästyttiin hieman, sillä oppaassa (2005) luki että pääsymaksu museoon ja stadionille olisi n.6 euroa. Onkohan joukkueella jotain rahaongelmia..? Ei haluttu maksaa 19 euroa stadionista, joten tyydyttiin pällistelemään paikkaa ulkoa päin ja käytiin vähän shoppailemassa (tai siis Janne shoppaili) fanikaupassa.



Seuraavaksi ajeltiin metrolla Sagrada Familialle ja noh.. se paikka oli ehkä myös pieni pettymys. Tai siis ei voi oikeastaan sanoa pettymys, en mä siltä kamalasti mitään odottanutkaan, mutta ei se tehnyt muhun mitään vaikutusta. Keskeneräinen kirkko? Heh. Joo en ymmärrä mistään taiteesta ja arkkitehtuurista mitään, ja mikä mä olen arvostelemaan kun ei nähty sitä edes sisältä. Ja olihan ne valmiit osat aika upeita, mutta siis kokonaisuutena ei tehnyt vaikutusta samalla tavalla kun vaikka
Duomo.
Day 4









Neljäntenä päivänä lähdettiin heti aamusta liikenteeseen ja suunnaksi otettiin Tibidabo! Ajeltiin junalla pääteasemalle, josta
käveltiin ylös! Tai okei, ei ihan ylös, mutta siis sinne mistä lähti funicular (?) huipulle. Huipulla oli vanha kirkko ja huvipuisto, joka kyllä sillon oli jostain syystä kiinni. Huipulta oli mahtavat näkymät alas, harmi vaan että oli sen verran sumuista ettei näkynyt niin pitkälle kun normaalisti ja kuvatkin on siksi aika sumeita. Ihastuttiin kyllä molemmat tähän paikkaan! Ja oli ihanan rauhallista, osittain ehkä siksi että oltiin melko aikaisin liikenteessä..







Tibidabolta jatkettiin matkaa Parc Gueliin, joka ehdottomasti haluttiin nähdä. Hienoltahan se näytti, mutta ehkä kuumuus vähän häiritsi paikkaan tutustumista.. Ja turistien määräkin oli moninkertainen verrattuna Tibidaboon. Kierreltiin pitkin puistoa, ihasteltiin hauskoja rakennuksia, mutta ei jaksettu kauan ihastella maisemia, sillä oltiinhan just nähty koko Barcelona paljon korkemmalta! Suosittelen kyllä paikkaa jos Barcelonaan eksyy.














Pienen lepäilyn jälkeen lähdettiin syömään ja akvaarioon! Haluttiin ehdottomasti päästä katselemaan kaloja ja pigviinejä, vaikka pääsymaksu olikin melko korkea (17,50e). Ja oli kyllä koko rahan arvoinen paikka! Tuolla oli sellanen mahtava tunneli, jossa jokapuolella ui kaloja. Oli aika pelottavaa kun hai ui ohi ihan vierestä, onneksi oli lasi välissä.. Miten oikeasti voi olla noin outoja, hauskoja ja värikkäitä kaloja! Mulla on noista kaloista oikeasti ihan sairaasti kuvia, niistä olisi saanut vaikka kokonaisen postauksen tehtyä. Harmittaa vähän etten saanut pigviineistä kunnon kuvia, ne oli aika söpöjä. Illalla hengailtiin vielä kaupungilla, joka näytti muuten tosi erilaiselta iltavalaistuksessa, paljon tunnelmallisemmalta.