maanantai, 28. marraskuuta 2011

ihmeen hyvä maanantai


R: Tänään on ollut hyvä päivä, siitäkin huolimatta että on maanantai! Heräsin aamulla ajoissa kirjoittamaan kandin teoriaa, jonka palautus oli neljältä. Sain teorian ihan suhteellisen hyvään vaiheeseen ja sen kunniaksi päätin että voin pitää huomenna vapaata opiskelusta. Koko viikonloppukin tuli tehtyä enemmän tai vähemmän koulujuttua, että tekee varmaan ihan hyvää päästä vähäksi aikaa eroon kirjoista. Illalla käytiin poikakaverin kanssa kaupungilla katselemassa vähän joululahjaideoita.. Ajattelin muuten että voisin tehdä jonkun joululahjapostauksen, kiinnostaako ketään? Hehhee, taidan kyllä tehdä vaikkei ketään kiinnostaisikaan, lähinnä siksi että saan siitä samalla itse vähän inspiraatiota lahjoihin.

Käytiin kaupunkikiertelyn jälkeen cittarista ostamassa salaatit, Kupittaan cittarista saa parhaat täytetyt patongit ja salaatit! Siellä saa siis noin 6 eurolla koota itselleen mieleisen salaatin palvelutiskiltä, mun mielestä se on melko edullinen kokoonsa nähden. Ja helppo vaihtoehto sillon kun ei jaksa laittaa ruokaa. Otin tällä kertaa salaattini lohella ja pestomozzarellalla, nam! Nyt voisin katsoa talletuksesta täykkärit ja huippiksen, ei saa paljastaa kuka voitti sen.. Ja ehkä voisin vähän vielä maistaa tota piparisuklaatakin..

11 kommenttia:

mintsu kirjoitti...

Ihan pakko kommentoida, kun näin sattumalta törmäsin tähän teidän blogiin: Vitsit miten hyvälaatuisia kuvia! Innostuin selailemaan monia postauksia läpi, noi kuvat on niin törkeen hienoja :)) -mintsu

Reetta kirjoitti...

Ihana tuo Stockkan edustalta otettu kuva, jotenkin kivan jouluinen.

Täällä Jyväskylässäkin saa Cittarista just tosi hyviä salaatteja ja patonkeja yms, eikä tosiaan oo kiskurihintaisia!

linda kirjoitti...

aaaaa kupittaan cittarin salaatit <3 <3 <3 oon ihan koukussa siihen caesariin, otan aina lohta ja jokiravunpyrstöjä nammm :D

blick kirjoitti...

Mmmmm, piparisuklaata!! <3 Maailman parasta!

millamainen

Milla kirjoitti...

Mmmmm, piparisuklaata!! <3 Maailman parasta!

millamainen

(Nyt tuli toivottavasti oikeilla tunnuksilla. :))

Senja kirjoitti...

kupittaa cittarin patonkeja on tullut maistettua, ja hintalaatusuhde on kyllä erinoimainen! ja piparisuklaa on paras kausiherkku jouluisin ;)

Tiramisuheidi kirjoitti...

Voi vitsit, piparisuklaata! Tota on ihan pakko ostaa ja maistaa tänään :D

Riikka kirjoitti...

tee ihmeessä joululahjapostaus, täälläpäin ainakin tarvittais kipeesti ideoita lahjojen ostoon! :)

Ella ja Salla kirjoitti...

Mulla oli aivan PASKA (anteeksi kielenkäyttö) maanantai, minkä huipensi orastavan parisuhteen ilmeinen kosahtaminen... Onneksi ollaan jo tiistaissa, ei auta siirtää kuin katse tulevaisuuteen :)

-Salla-

Adrianne kirjoitti...

Aivan mahtavia kuvia & hyvä laaatuisia ! <3

Riikka kirjoitti...

mintsu: Vooi, kiva kuulla, kiitos!

Reetta: Koko kävelykatu on täällä aika jouluinen. Vielä kun tulisi lunta..

linda: Poikakaveri otti niitä jokiravunpyrstöjä, oli kyllä älyttömän hyviä! Ja sopii varmaan lohen kanssa..

Milla: Nam, onhan se :)

Senja: Kannattaa maistaa salaattejakin!

Tiramisuheidi: Suosittelen :) Vaikka ei se onneksi ihan niin hyvää ole kun luulin, ehkä hyvä niin..

Riikka: tulossa :) Toivottavasti siitä on apua!

Salla: Voi ei :( Tsemppiä!

Adrianne: Kiitos paljon!