perjantai, 29. huhtikuuta 2011

vapun alottelua


R: Kyllä tämä pääsiäisen ja vapun väli on aika rankkaa aikaa! Keskiviikkona juhlittiin muutaman kaverin kanssa mun "tupareita", ja oli tarkoitus jatkaa Klubille vappustarttiin. Ei kuitenkaan missään vaiheessa päästy ulos asti, ja miksi olisi pitänyt kun oli niin hauskaa täälläkin? Eilinen meni keskiviikosta selvitessä ja ryhmätyötä tehdessä, tänään jatkuu ryhmätyön tekeminen ja illalla on valtiotieteelliset pussikaljat. Huomenna sitten kauan odotettu vappuaatto, wapputanssit Publicumin pihalla, lakitus ja tietty Suomen eka peli jääkiekon MM-kisoissa. Kiire on. Sunnuntaina pitäisi varmaan raahautua piknikille, ikinä ennen en ole käynyt Turussa vappupiknikillä. Hauskaa vappua! Mitä te aiotte tehdä vappuna? Ja kenellä muulla vappu on jo alkanut?

torstai, 28. huhtikuuta 2011

Rakkaus ei katoa, se muuttaa muotoaan


J: Tässä tämän päivän asua, vaikka päivä ei ole vielä kunnolla edes alkanut! Heräsin aamulla puoli kahdeksalta ja oli ihan sekasin.. Mietin vaikka kuinka kauan, että mikä päivä on, missä olen, mitä nyt pitäisi tehdä.. Tulin pikaisen päättelyn jälkeen siihen tulokseen, että ihan omassa sängyssä ollaan ja en enää milläään ehdi kahdeksaksi koululle, niin kun suunnitelmissa oli. Raahauduin siis vasta ysiksi seuraamaan paria tuntia ja hetki sitten tulin kotiin. Iltapäivällä on ohjelmassa vielä ihana 3h:n suunnistusdemo. Kiva kun kaikilla muilla yliopistolaisilla on jo täydet vappuhulinat päällä ja me rämmitään metsässä etsimässä jotain hemmetin rasteja! Ei ole reilua..
Mä voisin illalla virittäytyä vähän vapputunnelmaan näiden parissa..

 Pari haalarimerkkiä pitäs ommella kiinni.. Ompelu ei todellakaan oo mitään mun lempipuuhaa. Pakko varmaan käydä ostamassa liimaa, että pääsis hieman helpommalla!

Nyt ruokaa ja sen jälkeen metsään, moikka!

keskiviikko, 27. huhtikuuta 2011

Converse love

J: Lahdesta tarttui mukaan muutakin kuin tuhat hyvää muistoa, kipeät lihakset ja univelkaa..


Uudet converset! Olen jo pidemmän aikaa halunnut noi valkoiset ja nyt ei enää voinut vastustaa kiusausta, kun k-kengästä sai plussakortilla -20% kaikista kengistä. Hintaa näille jäi silti se 52€, eli reippaasti enemmän, mitä jenkeissä maksoin converseista. Ei kuitenkaan voi mitään, kerran se vaan kirpaisi;)
Nyt voisinkin olla shoppailematta ensimmäiseen palkkapäivään saakka, toivottavasti se olisi jo pian..

tiistai, 26. huhtikuuta 2011

my mistake

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
R: Elossa ollaan vaikka blogissa onkin ollut hiljasta viime päivinä! Easter-turnaus meni ihan loistavasti, ehkä paras turnaus ikinä. Kaikki meni niin nappiin, porukka oli loistava, sää ihan mahtava ja kaikilla oli hauskaa. On mulla kyllä ihania ystäviä ja ihana harrastus. Turnauksen jälkeenkään ei ole pahemmin ehtinyt blogia miettiä, koulujuttuja olisi tekemättä ja ulkona on niin nätti ilma että mä ainakin haluan olla mahdollisimman paljon nyt ulkona. Vähän tekisi mieli jokilaivalle! Nämä kuvat on siis tuolta Lahdesta, tuli ihan kivasti räpsittyä kuvia uudella putkella, tykkään siitä edelleen ihan kamalasti. Suurin osa kuvista on kuitenkin sellaisia joita en halua täällä julkaista, mutta näistä nyt saa varmaan käsityksen mitä tehtiin -pelattiin koripalloa ja juhlittiin!

Ei siis voi sanoa että pääsiäinen oli rentouttava, mutta oli kyllä sitäkin hauskempaa. Parina yönä tuli nukuttua yhteensä ehkä 6 tuntia, mutta se ei menoa haitannut. Eiks se niin mene että kuolema kuittaa univelat? Mä en ehkä osaisi enää viettää pääsiäistä missään muualla kun Lahdessa, tämä oli jo viides vuosi. Kiitos tytöt, oli mahtava reissu! Mites muilla meni pääsiäinen?

torstai, 21. huhtikuuta 2011

saalis



Hei kaikki turkulaiset, jos liikutte lauantaina keskustassa niin kannattaa käydä Hansan Glitterissä, siellä on loppuunmyynti ja lähes kaikki tuotteet siksi -75%. Me käytiin tänään tekemässä kivoja löytöjä sieltä, mä ostin tollasen triplasormuksen ja sydänkaulakorun yhteensä 6 eurolla, Jennan kaksi sormusta ja ristikaulakoru olivat yhteensä reilut 7 euroa, ei paha!

Tämä blogi hiljenee nyt ainakin sunnuntaihin asti, me lähdetään huomenna aamulla aikasin Lahteen Easter-turnaukseen, jee! Tätä onkin jo melkeen vuosi odotettu.. Hauskaa Pääsiäistä kaikille!

Happyhappy!

Photobucket
Photobucket
Photobucket
neule JC
farkut ja balleriinat H&M
vyö kirppis 
korvikset New Look
sormukset JC, Bikbok ja Primark

J: Tässä mun öööö maanantain asu. Ei kovinkaan ihmeellinen, mutta siinä on kaksi tärkeää juttua.. Ensinnäkin, korkkasin balleriinakauden! Eikä edes tullut kylmä. Sain kuitenkin noista Riikan balleriinoista ihan kauheat rakot kantapäihin.. En ymmärrä miksi, noi on kuitenkin melkein samanlaiset H&M:n balleriinat, mitä itse omistan.
Toinen huomioitava asia on tuo neule. Bongasin sen JC:n alesta 14,95€:llä ja ihastuin siihen heti. Sopivan löysä, kivan mallinen ja värinen.. Täydellinen farkkushortsien kanssa, kun kelit lämpenevät vielä vähän lisää.

Oon tällä hetkellä niin innoissani. Kuulin juuri, että sain kesäksi töitä.. Ja mikä parasta, ollaan Riikan kanssa samassa työpaikassa ja samassa vuorossa! Viime kerrasta onkin jo aikaa.. Lisäksi muutaman tunnin päästä pääsen pääsiäisen viettoon, ulkona paistaa aurinko ja muutenkin elämä hymyilee:)

keskiviikko, 20. huhtikuuta 2011

minä sydän converse


farkkushortsit Zara
paita, laukku ja takki H&M
kengät Converse
vyö kirppis
sormus JC
rannekoru Monki


R: Tällaisessa asussa juoksin maanantaina pitkin Turkua. Käytössä oli ekaa kertaa tänä keväänä farkkushortsit+sukkikset -yhdistelmä, kyllä noi zaran farkkushortsit on edelleen mun lempparit. Ostin ne reilut kaksi vuotta sitten ja käyttökertoja on tullut ihan kiitettävästi, ja tulee varmasti vielä tänä kesänäkin! Converseihin olen ihan rakastunut, tietääkö joku mistä saisi tilattua mahdollisimman halvalla tollaset samanlaiset punaisena? Pakko saada. Halvimmat jotka olen ihan kaupasta bongannut taisi olla spirit storesta 69e, eli ihan liikaa. Vähän harmittaa että ostin New Yorkista vaan noi yhdet, sieltä sai niin halvalla.

Nyt voisin syödä aamupalaa, mennä suihkuun ja lähteä sitten asioille kaupungille. Rakastan näitä rauhallisia aamuja! Luennot alkaa olemaan ohi tältä keväältä, joten aamuisin saa nukkua pitkään, käy mulle! Tenttejä olisi kyllä vielä ihan kivasti jäljellä, mutta ei niihin kuitenkaan aamuisin jaksa lukea.

tiistai, 19. huhtikuuta 2011

Saturday

J: Palataan vielä hieman lauantaihin..

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Tytöt, herkkuja, siideriä, hyvää musaa, juomapelejä, juoruja, Aste.. Niistä on hyvät synttärit tehty! Oli ihan paras ilta, harmi kun nykyään ehtii nähdä isommalla porukalla niin harvoin. No, onneksi pian on kesä ja kaikki on lähempänä toisiaan..

Vielä pari vähän parempaa kuvaa mun asusta:
PhotobucketPhotobucket
Photobucket

Toppi H&M
Sukkikset ja laukku New Look
Shortsit Lindex (Riikan)
Kiilakorot Dinsko
Korvikset ja kaulakoru H&M

Onnistuin hajottamaan sukkikseni jo alkuillasta.. Loppuillasta niihin oli ilmestynyt vielä pari reikää lisää, niin mun tuuria. Syytän tota rusettisormusta, sen reuna jäi sukkiksiin kiinni koko ajan.
Riikka teki mulle ghd:llä kiharia ja niistä tuli aika kivat! Muutenkin tykkäsin asusta, vaikka välillä näyttikin, ettei mulla ole housuja..

Nyt otan tenttikirjan kainaloon ja menen lukemaan. Eli nukkumaan. Hyvät yöt kaikille!

maanantai, 18. huhtikuuta 2011

ne ei tykkää siit et sä diggaat meitsii



R: Ostin tänään jotain aika kivaa, nimittäin uuden objektiivin, Canonin 50mm:n jonka ostamista olen miettinyt jo varmaan vuoden. Nämä kuvat on otettu sillä ja tosi hyvältä kyllä vaikuttaa. Ihan kamalasti en ole vielä uutta ihastustani ehtinyt testailemaan, mutta vaikuttaa kyllä ainakin hämärässä kuvatessa tosi paljon paremmalta kun toi perus kittiputki. Kuvissa näkyy myös pari muuta uutuutta, sormuksen ostin lauantaina JC:stä ja valkoisen neuleen samaisen liikkeen alesta tänään. Olin aika tyytyväinen kun löysin ton neuleen alesta, olen samantyyppistä etsinyt jo sillon kun oltiin helmikuussa Tukholmassa. En muuten vieläkään ole saanut aikaiseksi kuvata niitä huuto.net juttuja, miten sen voi aina unohtaa? Nooh, ehkä huomenna sitten.

Kuka muu kuvaa samalla objektiivilla? Mielipiteitä?

outfit



mekko Bershka
legginssit Lindex
laukku New Look
kengät Nelly
rannekoru Monki
kaulakoru H&M
sormukset JC, Asos

R: Tässä olisi mun lauantai-illan asu, tykkäsin! Noi kengät on niin parhaat, korkoa on 13cm, mutta kiilakoron ansiosta sitä ei edes huomaa. Oli kyllä onnistunut ilta ja onnistunut asu. Nyt ei kyllä juttu luista yhtään ja pitää mennä, heippa!