sunnuntai, 30. lokakuuta 2011

random pics


J: Huh, kävin vihdoin läpi kaikki viime viikolla Salossa ottamani kuvat. Olin yksi nätti ilta vähän kuvailemassa suosikkipaikoissani ja tuli otettua melkein 400 kuvaa! Enemmänkin olisin varmaan ottanut, mutta ehti tulla pimeä ja sormetkin jäätyi ulkona kylmässä. Syksy on kyllä kaunista aikaa.. Tai ainakin yleensä, tää päivä on ollut aika surkea. Harmaata, sateista, tuulista. En tykkää! Jätin pitkästä aikaa lenkin väliin sään takia (yleensä se jää väliin omasta laiskuudesta..) ja olen ollut vaan sisällä lukemassa ja katsonut tv:stä pari todella huonoa leffaa.

Väsyttää ihan hulluna, oiskohan syynä kellojen käätäminen? Nukuin aamulla kuitenkin pitkään ja päikkärit vahingossa tuossa iltapäivällä. Kellojen kääntäminen on muuten aika syvältä, tänäänkin oli viideltä jo ihan pimeä. Ennemmin voisi olla illalla valosaa, jotta olisi energiaa tehdä muutakin kun jumittaa siellä sohvan pohjalla katsomassa telkkaa.. Tai ehkä koko kellojen kääntämisen voisi unohtaa ja pysytellä koko ajan siinä samassa ajassa! Kai kaikki muuten muisti kääntää kelloja? Tai eihän sitä nykyään oikeastaan tarvitse itse muistaa, mulla ainakin puhelimen ja tietokoneen kellot kääntyi itsestään. Digiboxi oli jo ennestään tunnin jäljessä ja ainoasta seinäkellostakin on patterit loppunut, joten täällä päin kellojen kääntämisestä selvittiin aika helpolla!

Nyt tämä tyttö menee nukkumaan, jotta jaksaa huomenna taas lukea.. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai, 29. lokakuuta 2011

28.10.2011

Photobucket
Photobucket
Photobucket
paita H&M
shortsit Kappahl
sukkikset Primark
laukku Superupee
kengät Dinsko
korvikset We Style

J: Tein sitten sellaisen alle vuorokauden mittaisen pikavisiitin Turkuun! Tarkoitus oli olla koko viikonloppu Raumalla ja lukea tentteihin, mutta sain heti aamulla tarpeeksi kirjoista ja päätin vaihtaa hetkeksi vapaalle. Juhlaan oli aihetta, sillä kaveri täytti 21v.. Itse bileistä ei tullut otettua yhtään kuvia, mutta asusta tuli onneksi napattua kuvat! Huonossa valossa rappukäytävässä otetut kuvat ei oo mitään kaikkista parhaita, mutta koittakaa kestää;)
Oli tosi kiva ilta! Ei harmita yhtään, että "kallisarvoista" lukuaikaa meni hiukan hukkaan.. Tänään olen sitten koittanut ahkeroida eilisenkin edestä, mutta aika huonolla menestyksellä.

Nyt mount everestin kokoisen tiskivuoren kimppuun, heippa hei ja kivaa lauantai iltaa kaikille!

Uusi nettikauppatuttavuus

R: Tutustuin pari pävää sitten ihan uuteen nettikauppaan, Boozt.comiin. Valikoimasta löytyy mm. Vila, Vero Modan, Onlyn, Friis&Companyn ja Espritin vaatteita. Lisäksi valikoimiin on kai tulossa lisää merkkejä, mm. Diesel ja Warehouse. Hyvältä näyttää siis! Keräsin kollaaseihin muutamia suosikkejani nettikaupan valikoimasta..



Mun tämän hetken must have juttuja talveksi on paksu kuviollinen neule, toi alemman kollaasin neule voisi olla aika ihana. Nyt on muuten (netti)kaupoissa näkynyt älyttömästi hauskoja poroneuleita, tulee ihan mieleen se kun Bridget Jonesilla oli päällä, heh! Lisäksi haluaisin jotkut korolliset nilkkurit, jotkut acnen pistols feikit vois olla aika kivat (ehkä ei kuitenkaan Biancosta..). Noi ylemmän kollaasin nilkkurit on tosi kivat, niitäkin voisi harkita.

Boozt:comilla on tämän viikonlopun ajan valikoidusta topeista -20%, kannattaa käydä kurkkimassa. Lisäksi VIP-listalle liittymällä saa ilmaiset postikulut seuraavaan tilaukseen ja muita etuja! Kuulostaa ihan hyvältä, vähän tekisi mieli testata millainen tämä uusi nettikauppatuttavuus oikeasti on. Onko joku jo tilannut tuolta?

Only, Vero Moda, Vila, Esprit ja monet muut merkit löydät Boozt.comista.* (*=mainoslinkki)

torstai, 27. lokakuuta 2011

muutama ajatus

R: Terkkuja sohvalta! Olen valehtelematta istunut tänään aamu kymmenestä saakka tässä kirjoittamassa kandin tutkimussuunnitelmaa. Tai enimmäkseen olen tehnyt kaikkea muuta kun kirjottanut, mutta kyllä tuo tutkimussuunnitelmakin on jo vähän edennyt. Ja hyvä niin, sillä palautus on jo muutaman päivän päästä.

Mulla on ollut viime viikkoina ihan liikaa hommia, tuntuu ettei mihinkään muuhun ole aikaa. Ensi viikolla, eli heti kun saan tutkimussuunnitelman palautettua, on kaksi tenttiä. Viime viikollakin oli kaksi tenttiä. Välillä alan miettiä miten paljon helpompaa olisi olla jossain töissä. Siis sellasena "perusduunarina", aamulla töihin ja iltapäivällä kotiin. Silleen että työt on työpaikalla ja saa jäädäkin sinne. Olisi oikeasti vapaata, opiskelijalal kunnon vapaa-aikaa ei oikein ole. Kotona on vaikea ottaa rennosti kun deadline lähenee ja tenttikirjapino kasvaa. Puhumattakaan siitä rahasta, eihän opintotuella kukaan elä (vai elääkö?).

Photobucket
Photobucket

Onneksi pian helpottaa näiden kiireiden kanssa. Ensi kuun puolesta välistä alkaen voin melkeen kokopäiväisesti keskittyä kandiin, joten aikaa jää sitten muuhunkin! Mietin että voisin yrittää saada jotain töitäkin, ennen joulua voisi olla ihan hyvät mahdollisuudet saada jotain osa-aikatöitä. Ois aika helmi saada töitä vähäksi aikaa ja sitten joulun jälkeen voisi lähteä jonnekin aivot narikkaan-reissulle. Ollaan Jennan kanssa yritetty etsiä halpoja lentoja, mutta harmi kun pitää mennä aika kauas (kalliit lennot) että pääse lämpimään.. Tällä hetkellä lomakohteeksi kelpaisi vaikka Kanarian saaret, vaikka oonkin ollut aina aika epäluuloinen sitä kohtaan.

PhotobucketPhotobucket

Onko tuolla Kanarian saarilla joulu-tammikuussa bikinikelit? Tai edes sellaset semilämpimät kelit..? Suunniteltiin Jennan kanssa että olisi siisti mennä jonnekin, jossa voisi ihan vaan rentoutua,  aamulla voisi lenkkeillä rannalla, päivisin ottaa aurinkoa, illalla syödä hyvin ja ehkä vähän shoppaillakin. Eli vaikka Kanarian saaret onkin vähän turistirysä niin who cares, tollaseen lomailuun se varmaan olisi aika unelma. Rentoutuminen olisi siis matkan tarkoitus, tämän vuoden reissuilla on ehditty jo tekemään vaikka mitä, nähtävyyksiä on tullut katseltua kivasti, samoin biletettyä.

Tämän hyvin epämääräisen ajatusonneksen kuvituksena on viime lauantaina napsittuja naamakuvia. Leikin pitkästä aikaa mun 50mm putkella siinä laittautumisen ohella ennen Dressing Mimiaan lähtöä. Olisipa aikaa kuvailla useammin! Siis muutakin kun omaa naamaa.. Nyt ruokaa! 

keskiviikko, 26. lokakuuta 2011

Lauantain asu

takki ja housut H&M 
laukku Forever 21
kengät Converse
paita Vila
huivi Primark
sulkokoru Lindex


J: Näiden kuvien lataamiseen meni aika tarkkaan yhtä kauan kuin makaroonilaatikon tekoon. En ymmärrä mikä mun nettiä vaivaa, se on ollut pari päivää ihan älyttömän hidas! Varmaan jokin korkeampi voima koittaa vinkata mulle, että pitäisi olla lukemassa tenttiin aika roikkua netissä.

Kuvissa siis lauantain asu. Tykkään kovin noista housuista/leggingseistä/treggingseistä, mitkä ne ikinä nimeltään ovatkin.. Hain tänään postista H&M:n paketin ja sieltä paljastui samat vihreinä, jee! Sain myös kauan odotetut kengät, mutta ne eivät olleet yhtään niin hienot kuin kuvissa! En nyt tiedä pidänkö vai palautanko ne, pitää vielä miettiä. Lisäksi tilasin mekon pikkujouluihin, mutta se lähtee ainakin palautukseen. (Muistutti hieman liikaa makkarankuorta mun makuuni..)

Nyt sitä makaroonilaatikkoa, vähän vielä tenttiin lukua ja sitten lenkille!

tiistai, 25. lokakuuta 2011

(Neule)kaksoset


J: Kävin sunnuntaina vähän pyörimässä Salon kaupoissa samalla kun vein kirppikselle lisää tavaraa.. JC:ssä oli vaikka mitä kivaa, samoin kun Lindexillä. Niistä en kuitenkaan mitää ostanut, vaan ainoat ostokset tain taas H&M:ssä.. Oon katsonut tuota viininpunaista neuletta jo joskus aikasemmin, mutta jätin ostamatta hinnan takia. 29,95€ oli sillon liikaa mun budjetille. Nyt neuletakki oli alennettu 15 euroon, joten ostin sen vihdoin! Lisäksi kaikki ale jutut oli kaksi yhden hinnalla, joten nappasin sitten beigen samanlaisen myös mukaan. Kaksi neuletta 15€:llä, ei paha.
Aika hassu muuten, molemmat neuletakit ovat samaa kokoa lapun mukaan, mutta beige on selvästi isompi! Hihat ainakin ovat pidemmät. Ei se oikeastaan mitään haittaa, sillä sen kuuluukin olla vähän iso ja löysä päällä.. Kuvia luvassa myöhemmin!

Muuten siitä kirppiksestä.. Meillä on siis torstaihin saakka Salon Radiokirppiksellä pöytä (106!!). Vein sinne viimeksi eilen lisää kamaa. Eilen oli jäljellä esimerkiksi aika monet kengät kokoa 39, muutamat aurinkolasit, yhdet farkut ja käyttämätön takki.. Kannattaa käydä hakemassa viimeiset tavarat pois, halvalla lähtee!;)

Nyt suihkun kautta peiton alle ja tv kolmoselle, josta tulee Klikkaa mua! Oon niin koukussa siihen. Ehdottomasti syksyn paras sarja. Suosittelen!

maanantai, 24. lokakuuta 2011

väripilkkuja ja matkailun sosiologiaa


housut ja kaulahuivi H&M
paita Gina Tricot
laukku New Look
kengät Nelly
takki Primark
sormukset JC, Superupee

R: Tässä olisi mun lauantain asu! Ja itseasiassa aika samantyylistä on ollut päällä muinakin päivinä. Tykkään kamalasti että syksyisen tummassa asussa on jokin värikäs yksityiskohta (tai useampikin!), piristää kivasti. Henkkamaukan viininpunaiset samettihousut on ihan älyttömän kivat, onneksi löysin ne.

Olin tänään viiden tunnin matkailun sosiologian luennolla, oli ehkä kiinnostavin luento ikinä! Siis ei voi olla huono luento jos luennoitsija näyttää mm. Ryanairin lentoreittejä (matkakuume kasvoi) ja keskusteltiin esim. siitä mikä toimi motivaattorina viimeisemmällä omalla lomamatkalla. Älyttömän kiinnostavaa oli, pakko myöntää että tuli kyllä sellanen olo että olenko vähän väärällä alalla, matkailutiede voisi olla kiinnostavaa. Mietin että voisin yrittää graduvaiheessa ottaa sivuaineeksi matkailutieteen, vaikka se ei ihan sitä omaa alaa kuitenkaan olekaan. Mun matkakuume kasvoi sen verran tuolla luennolla, että selailin äsken melkeen tunnin matkoja, houkuttaisi kamalasti lähteä jonnekin joulun jälkeen. Huomenna jatkuu matkailun sosiologian intensiivikurssi, toivottavasti olisi yhtä kiinnostavaa. Mä jatkan nyt kandin tutkimussuunnitelmaa, moikka!

sunnuntai, 23. lokakuuta 2011

2x outfit

J: Oltiin Riikan kanssa eilen Dressing Mimia design & arts tapahtumassa, johon voitin liput Marabellan kilpailussa. Tapahtuma järjestettiin Turussa Logomossa ja siinä yhdistyi kivasti muoti ja taiteet. Nähtiin mitä upeampia muotinäytöksiä ja taide-esityksiä! Näytöksissä ei saanut harmiksemme kuvata ja näytösten välissäkin napsittiin vain parit hassut kuvat, joten kuvamateriaali eiliseltä on aika niukkaa.. Tässä kuitenkin meidän asut, jotka otettiin kauheassa kiireessä ennen lähtöä.

Jenna
Paita Lindex
Housut H&M
Kengät Ateenasta
Hattu Forever21
Laukku Superupee
Sormukset Primark

Riikka

Toppi ja sukkikset Primark
Jakku ja kengät H&M
Shortsit  Lindex
laukku New Look

Oli kiva olla tapahtumassa, jossa porukka oli todella panostanut ulkonäköönsä ja pukeutumiseensa. Tunsin itseni välillä jopa vähän alipukeutuneeksi. Oltiin jo päätetty, ettei jäädä jatkobileisiin, joten ei jaksettu kauheasti laittautua. Tykkäsin kuitenkin omasta asusta.. Ehkä osittain siksi, että kaikki kenkiä ja laukkua lukuunottamatta oli Riikan vaatekaapista! Hattu lähti mulle lainaan, joten se toivottavasti näkyy tulevissakin asuissa.;)

Ny lähden Salohallille kannustamaan Vilppaan miehet kotivoittoon. Jos koris kiinnostaa, niin kannattaa kääntää Urho-tv päälle, matsi näkyy sieltä myös.

happy bday


R: Tänään on tasan kolme vuotta siitä kun tämä kaveri syntyi! Harmi etten pääse Jaken synttäreille tänään, mulla on niin paljon kouluhommia etten ehdi Saloon :S Onneksi juhlistettiin synttäreitä jo etukäteen viime viikolla mökillä, Jakke oli ihan innoissaan kun sai juoksennella vapaana metsässä. Katsokaa miten iloinen ilme sillä on tossa toisessa kuvassa!

Oltiin eilen Jennan kanssa Logomossa järjestetyssä Dressing Mimia tapahtumassa, asuista ja muusta lisää myöhemmin!

lauantai, 22. lokakuuta 2011

SALE

J: Ajattelin näin lauantai aamun kunniaksi kiusata teitä vähän alejutuilla.. Viime viikolla H&M:n nettikaupassa alkoi midseason sale, ja eilen sähköpostiin tuli ilmoitus n*  salaisen alen alkamisesta. Koska olen uutiskirjeiden orja (eli vähän niin kuin mainosten orja?), klikkailin itseni heti n sivuille tarkastamaan aletarjonnan. Keskityin yllättäen niihin kenkiin, mutta kyllä sieltä muutakin kivaa löytyi..


En nyt vielä ainakaan tilaa mitään, sillä H&M:ltä on tulossa kaksi (!!!) pakettia, ja tänään haluan käydä Skopunktenissa katsastamassa kenkätarjonnan..Pikkujoulumekko olisi kyllä hakusessa ja toi alarivin keskimmäinen on aika täydellinen ehdokas. Kannattaa kurkata H&M:n alet myös, Riikka oli kuulemma löytänyt sieltä vaikka mitä kivaa hyvällä alennuksella ja sortunut tilaamaan.

.comiin salaiseen aleen pääsee siis koodilla VIPSALE. Menkää please tilaamaan kaikki noi ihanat kiilakorot koossa 39 (ja 38), ettei mulle riitä ja rahat säästyy.. ;)

Nyt mä lähden kirppikselle viemään kamoja. Eli HUOMIO SALOLAISET (ja miksei muutkin..) Radiokirppiksen pöytä nro 106 on tästä päivästä torstaihin saakka täynnä mun ja Riikan vaatteita, kenkiä, laukkuja yms. Kannattaa käydä kurkkaamassa jos siellä päin liikkuu! Tavaraa lähtee todella halvalla..

*=mainoslinkki

perjantai, 21. lokakuuta 2011

ihanaa!


R: Kahvi, korvapuusti ja Aku Ankka on hyvä tapa aloittaa aamu!  Ihana kun pitkästä aikaa ei tarvinnut aamulla lähteä kiireellä yliopistolle. Ja ihanaa kun tämän viikon kaksi tenttiä on nyt ohi ja molemmat meni ihmeen hyvin. Ja ihana poikaystävä kun osti mulle kukan. Ja eilen oli ihana käydä silakkamarkkinoilla ja terassilla kahvilla kun syksy näytti vielä parhaat puolensa. Ja ihanaa kun Jenna tulee huomenna Turkuun ja meillä on ihan superkivaa ohjelmaa tiedossa.

Nyt ei niin ihanien kouluhommien pariin, moikka ja ihanaa viikonloppua!

torstai, 20. lokakuuta 2011

Mä olen se, jota olet etsinyt

Paita Primark
Housut New Look
laukku, takki, huivi ja kengät H&M

J: Tulin hetki sitten Saloon, mutta nämä kuvat on otettu aamupäivällä kotona Raumalla. Ehdin kerrankin luennon jälkeen napsasta parit asukuvat.. Nekään ei mitään laadukkaita ole, mutta koittakaa kestää. Viikonloppuna toivottavasti saan Riikan ottamaan parempia kuvia!

Kiva olla taas pitkästä aikaa Salossa. Tai siis Halikossa, vanhempien luona. Viime kerrasta ei ole kun kolme viikkoa, mutta jotenkin se tuntuu paljon pidemmältä ajalta.. Ja ehtiihän siinä kolmessa viikossa tapahtua vaikka mitä..
Jätin tällä kertaa koneen Raumalle, jotta keskittyisin muuhunkin kuin datailuun.. Porukoiden koneella tulee kuitenkin käytyä (niin kuin nytkin), joten postauksia tulee normaalisti. Eli siis yhtä epänormaalisti kuin yleensäkin ;) Viikonlopun suunnitelmissa on lähinnä tenttiin lukua, kirppiskamojen hinnoittelua (siitä lisää huomenna!) ja joku päivä pitäisi mennä Turkuun Riikan luo. Takaisin Raumalle suuntaan varmaan vasta alkuviikosta.. Nyt lähden lenkille vanhoihin kotimaisemmin, heippa!

keskiviikko, 19. lokakuuta 2011

Las Vegas

J: Ostin varmaan kuukausi sitten kynsilakan, joka sopi hyvin yhteen viininpunaisten (tai siis burgurdin väristen) housujeni kanssa. Lakkasin kynnet, laitoin lakan laatikkoon ja unohdin sen ihan kokonaan. Tänään aamupäivällä, prokrastinaation seurauksena, siivoilin laatikoita ja löysin sen! Pakko oli tientenkin heti lakata kynnet..


Lakan merkki on siis Mavala ja sävy on 33, Las Vegas. Tää nousi just nyt mun ehdottomaksi syksyn lemppariksi, eikä varmasti tule enää hautautumaan laatikon pohjalle!

Nyt voisin vetäistä lakkaan sopivat housut jalkaan ja suunnata Makuunin kautta Sallalle katsomaan leffaa.. Niin ja hei, tänään jatkuu Greyn Anatomia! Eli kaikki (komeita) lääkäreitä kaipailevat, kannattaa kääntää tv neloselle kello yhdeksän! Mulla on seitsemäs kausi vielä kesken, mutta joudun varmaan seuran painostuksen alaisena katsomaan tuon ekan jakson..

maanantai, 17. lokakuuta 2011

Viikonloppua!


J: Mun viikonloppu kului ihanasta syysilmasta nauttien, herkkuja syöden (tein maailman parasta pitsaa!), Himymiä katsellen ja tulevaisuutta suunnitellen. Viikonlopun kohokohta oli eilen Uuudessakaupungissa järjestetty C-tyttöjen kauden ensimmäinen turnaus. Tytöt vei hienosti puolet isompia vastustajiaan ja saaliina oli molemmista peleistä komeat voitot. Loistava alku kaudelle, samoin kun mun valmentajan uralle! Tästä on hyvä jatkaa..

Tänään ei oo taaskaan mitään luentoja tai demoja, joten voisin vähän lukea tuleviin tentteihin. Ajattelin tosin lukea jo viikonloppuna.. Jos tänään oikeasti pääsisi ajatuksesta tekoihin! Ennen kirjojen avaamista taidan kuitenkin nauttia vielä yhden kupin kahvia ja lueskella hetken suosikkiblogeja. Ei saa olla liian ahkera heti maanantaina;)

sunnuntai, 16. lokakuuta 2011

kengät, laukku ja ilmoitus


R: Sain vihdoin kirkkaanpunaiset Converset, joista olen haaveillut keväästä asti! Nämä on varmasti tosi kiva piristys syksyisiin asuihin.. Jonkin verran olen näitä ehtinyt jo käyttääkin ja tuntuu tosi hyvältä jalassa, ei kyllä mikään ihme kun koon valinta oli helppoa, omistan samat mustanakin.

Tilasin näiden lisäksi Spartoolta yhden laukun, ja en ole vielä ihan varma mitä sen kanssa teen.. Kuvittelin kuvan perusteella, että yksityiskohdat olisi hopeiset, mutta ne onkin kultaiset. Eli laukku muistuttaa vähän liikaa tässä postauksessa esiteltyä mun tämän hetken suosikkilaukkua. Lisäksi laukku on vähän väärän kokoinen, se on kivan iso, mutta vähän väärän mallinen mun tarpeisiin. Kyseessä on siis tällainen laukku.


Älyttömän kiva, mutta en tiedä olisiko mulla tolle tarpeeksi käyttöä.. Ei ketään kiinnostaisi ostaa tota multa pois? En tiedä miten vaikeaa palauttaminen Spartoolle on, enkä jaksaisi sitä säätöä.. Lisäksi maksoin ostokset osittain lahjakortilla, niin en edes tiedä miten "rahojen" takaisin saaminen toimisi. Maksoin tosta vähän reilut 50 euroa, mutta hinnasta voidaan kyllä sopia jos jotakuta ostaminen kiinnostaa. Ton "hännän" saa pois (thank god). Se on muuten pelottavan aidon tuntuinen. Mä ihan oikeasti pelästyin sitä kun kaivoin laukun ulos paketista, pelkäsin että koko laukku lähtee vilistämään karkuun. Ilmotelkaa jos laukun ostaminen kiinnostaa!

Ja loppuun vielä sellainen ilmoitusasia, että meidän yhteistyö Spartoon kanssa on loppunut, eli ei enää tehdä Spartoo postauksia. Mutta eiköhän kaikenlaisia kenkäjuttuja tulla silti täällä blogissa näkemään, ehkä jopa aiempaa monipuolisempia. Yhteistyötä oli kiva tehdä, mutta olihan siinä omat velvoitteetkin, nyt ei enää tarvitse huolehtia niistä.

Mä laitan nyt uudet punaiset converset jalkaan ja lähden kauppaan ostamaan jotain hyvää ruokaa. Oon ollut älyttömän ahkera tänään ja lukenut valtio-oppia koko päivän, olen herkkuni ansainnut! Illalla pitäisi vielä valmistautua huomiseen ruotsin keskusteluun, aihe on taas joku maailman tylsin. Hauskaa sunnuntaita kaikille!